search

Vuokraa mökki Sälenistä

Yksi koko Ruotsin suosituimmista laskettelualueista on Sälen, joka sijaitsee Taalainmaan alueella henkeäsalpaavien tuntureiden ympäröimänä ja täällä sijaitseekin useita laskettelukeskuksia sekä noin kaksisataa rinnettä. Tästä huolimatta Sälen on loistava lomakohde myös muinakin vuodenaikoina, kiitos sen monipuolisen aktiviteettitarjonnan. Sälenissä sijaitsee tunnetun Vaasahiihdon lähtöpaikka ja tämän lisäksi paljon mielenkiintoisia aktiviteetteja sekä henkeäsalpaavia maisemia. Kyseessä on loistava kohde koko perheelle, joten vuokraa mökki Sälenistä seuraavaa lomaa varten ja koe perheesi kanssa kaikki se, mitä tällä monipuolisella lomakohteella on tarjota. 

Vuokraa mökki Sälenistä

Tekemistä ja koettavaa lomallasi

Sälen on mitä loistavin lomakohde etenkin talviaikaan, kun tarjolla on laaja valikoima erilaisia talviaktiviteetteja, kuten esimerkiksi laskettelua, hiihtoa, sekä moottorikelkkailua. Sälenin tuntureilla sijaitsevia laskettelukeskuksia ovat esimerkiksi Hundfjället, Tandådalen, Lindvallen, sekä Högfjället. Tämän lisäksi kohde on kasvattanut suosiotaan myös kesäkohteena, jolloin tarjolla on muun muassa lukuisten merkittyjen reittien patikoimista henkeäsalpaavissa vuoristomaisemissa. Lisäksi reittejä ja luontoa voi lähteä halutessaan tutkimaan myös muun muassa pyörän selästä. Halutessasi voit osallistua opastetulle pyöräilykierrokselle, joita löytyy sekä aloittelijoille, että jo kehittyneemmille maastopyöräilijöille. Myös esimerkiksi kanoottimelonta on hyvin suosittu kesäajan aktiviteetti täällä ja muun muassa Görälven joki tarjoaa upeat puitteet kyseiselle aktiviteetille, kun maisemia koristavat joen molemmin puolin nousevat vuoristot. Kesän loppupuolella voit luonnossa liikkuessasi keräillä herkullisia vadelmia, mustikoita, puolukoita, sekä tietenkin ihania kantarelleja! Vuokrattu mökki Sälenistä tarjoaa parhaan mahdollisen perustan tutustua kohteen monipuoliseen aktiviteettitarjontaan sekä kuvankauniiseen luontoon ja sen luomiin maisemiin. 

Vuokraa mökki Sälenistä

Vuokraa mökki Sälenistä NOVASOLin kautta

NOVASOLilla on laaja valikoima laatutarkastettuja mökkejä Taalainmaan alueella ja Sälen on loistava kohde minä tahansa vuoden aikana aktiivista lomaa etsiville, mutta etenkin talvisin, kun Sälenin tunturit tarjoilevat parastaan talviaktiviteettien parissa. Vuokramökki tarjoaa loistavan perustan ja täydelliset puitteet omatoimisen ja itsenäisen loman viettämiseen. Lisäksi NOVASOLin valikoiman yksityisomisteiset vuokramökit tarjoavat persoonallisen sekä kotoisan majoitusympäristön, mikä puolestaan tuo unohtumatonta erityislaatuisuutta lomallesi. Mökin varaaminen on helppoa ja kätevää täällä nettisivuillamme, ja rajaamalla hakua valitsemillasi hakukriteereillä, löydät juuri sinun vaatimuksiisi ja toiveisiisi parhaiten vastaavat vaihtoehdot. Vuokraa unelmiesi mökki Sälenistä  NOVASOLin kautta seuraavaa lomaasi varten jo tänään, ja voit alkaa jo laskemaan päiviä unohtumattoman lomamatkan alkuun!