search

Vuokraa loma-asunto Calellasta

Calellan pienellä rantakohteella on loistava sijainti Costa Bravan rannikolla aivan kimaltelevan Välimeren kosketuksissa. Lomalla Calellassa pääset nauttimaan ihanista ja leveistä hiekkarannoista, romanttisista poukamista sekä eläväisestä yöelämästä. Juurikin rantakokemuksia sekä yöelämää Calellasta löytyy yllin kyllin, mutta kaupunki tarjoaa silti paljon muutakin. Kyseessä on mieleinen kohde sekä aikuisille, että lapsillekin, joten seuraavaa Katalonian alueen lomaa varten vuokraa loma-asunto Calellasta.

Vuokraa loma-asunto Calellasta

Kaupunki- ja rantaelämää Calellassa

Calellan vanhassa kaupungissa voit kuljeksia idyllisiä pikkukatuja, shoppailla monissa erilaisissa kaupoissa ja putiikeissa, sekä pitää taukoa kävelystä jossakin monista kahviloista nauttien vaikkapa viinilasillisesta sekä hurmaavasta espanjalaisesta tunnelmasta. Pitkin rantaviivaa sijaitsee monia kalaravintoloita vierivieressä toisistaan ja ne tarjoilevat tuoreita ja herkullisia ruokaelämyksiä. Calella on myös unelmakohde heille, jotka rakastavat vesiurheilulajeja sekä auringonottoa. Calellassa sijaitsee monta loistavaa rantaa, kuten esimerkiksi Tamariu sekä Port Peligrin ranta. Rannoilta löytyy pehmeää hiekkaa, kirkasta vettä, suihkut, ensiapupakkaus, sekä monipuolisesti erilaisia ranta- ja vesiaktiviteetteja, kuten sukeltamista ja rantalentopalloa. Halutessasi voit vuokrata aurinkotuolin sekä -varjon ja käydä herkullisella lounaalla yhdessä monista kalaravintoloista. Jos suuret rannat eivät ole sinun juttusi ja haluat hieman enemmän omaa rauhaa, pitkin Calellan rannikkoa löytyy myös monia pieniä, hiljaisia ja syrjäisiä poukamia, joiden rauhaan voit mennä viettämään ihanaa rantapäivää. 

Vuokraa loma-asunto Calellasta

Aktiviteetteja ja kokemuksia lomallasi Calellassa

Calella on unelmien kohde myös heille, jotka rakastavat eläväistä ja vilkasta yöelämää. Kun aurinko laskee Calellassa, lukuisat diskot, baarit ja yökerhot avaavat ovensa runsaalle juhlakansalle. Suurin osa yöelämästä tapahtuu kaupungin uudemmissa osissa. Halutessasi nauttia mieluummin rauhallisesti lasin viiniä, kannattaa suunnata vanhan kaupungin tavernoihin, jotka houkuttelevat hieman iäkkäämpää kansaa sekä hiljaisemmasta illanvietosta nauttivia lomailijoita. Loma-asunto Calellasta tarjoaa loistavan perustan tutustua kaupungin monipuoliseen yöelämään, joka tarjoaa jokaiselle jotakin. 

Vuokratessasi loma-asunnon Kataloniasta, tai mistä päin tahansa Espanjaa, pääset lukuisten muiden kokemusten lisäksi myös maistelemaan maan herkullisia ja kuuluisia tapaksia. Tapakset ovat merkittävä osa espanjalaista ruokakulttuuria ja niitä onkin tarjolla joka puolella Espanjassa. Sillä Calella sijaitsee rannikolla, sävyttävät erilaiset merenelävät vahvasti tämän kaupungin tapastarjontaa. Loma-asunto Calellasta tarjoaa loistavan perustan sekä ravintoloiden tarjontaan tutustumiselle, että myöskin omille kokkauksille espanjalaisista raaka-aineista omassa keittiössä. 

Vuokraa loma-asunto Calellasta

Retkiä ja reissuja Calellassa

Vuokratessasi loma-asunnon Katalonian alueelta, päiväreissu Barcelonaan on ehdottomasti välttämätön. Barcelonaan on Calellasta vain noin 50 kilometrin matka ja perille pääsee suoraan vaikkapa junalla. Päivän aikana kannattaa ehdottomasti tutustua muun muassa La Sagrada Familian roomalais-katoliseen kirkkoon sekä Güellin puistoon, jotka ovat molemmat Antoni Gaudin suunnittelemia. Myös La Rambla -niminen Barcelonan pääkatu on kokemisen arvoinen ja täällä pääsetkin ihailemaan monenlaisia katuesiintyjiä ja nauttimaan muun muassa ravintoloista, putiikeista sekä kioskeista. Koe myös vanhan kaupungin idylliset pikkukujat sekä sataman upeat luksusjahdit. Barcelona on epäilemättä mieleinen päiväreissun kohde perheen jokaiselle jäsenelle. 

Vuokraa loma-asunto Calellasta

Vuokraa loma-asunto Calellasta NOVASOLin kautta

NOVASOLilla on laaja valikoima loma-asuntoja Espanjassa ja myös Katalonian alueella valikoima on mitä monipuolisin. Calella on loistava kohde monipuolisen ja antoisan loman viettämiseen, jonka aikana saat kokea ja nähdä mahdollisimman paljon aitoa espanjalaista kulttuuria. Paras tapa viettää loma, on vuokrata loma-asunto Calellasta ja nauttia sen tuomasta vapaudesta, omatoimisuudesta sekä itsenäisyydestä. Loma-asunto tarjoaa persoonallisen ja kotoisan majoitusympäristön, minkä ansiosta voit elää lomallasi kuten paikallinen. Vuokraaminen on helppoa nettisivuillamme, missä voit rajata hakua esimerkiksi budjetin, sijainnin, asunnon koon sekä sisällön perusteella ja näin löytää juuri sinulle sopivimman loma-asunnon. Tutustu valikoimaamme nettisivuillamme, rajaa hakua mielesi mukaan ja vuokraa unelmiesi loma-asunto Calellasta seuraavaa lomaasi varten jo tänään! Odotamme innolla, että pääsemme toivottamaan sinut ja perheesi tervetulleeksi loma-asuntoonne Espanjan auringon alle.