search

Vuokraa loma-asunto Fuengirolasta

Fuengirola on kaunis kaupunki, joka sijaitsee Espanjan rannikolla Marbellan ja Malagan välissä. Tässä vanhassa kalastuskylässä, joka on vuosien saatossa kehittynyt moderniksi kaupungiksi, on noin 7500 asukasta. Fuengirolasta on tullut yksi Espanjan alueen suosituimmista lempikohteista, sillä täällä pystyy kokemaan Espanjan parhaat puolet kaikki yhdessä ja samassa kaupungissa. Vuokraa loma-asunto Fuengirolasta NOVASOLin kautta ja lähde kokemaan kaikki se, mitä Andalusian seudulla on sinulle ja perheellesi tarjota.

Vuokraa loma-asunto Fuengirolasta

Mikä tekee Fuengirolasta erityisen?

Vaikka Fuengirola on kehittynyt hurjasti vuosien saatossa, on se silti onnistunut säilyttämään tiettyjä jälkiä ihmisistä, jotka ovat asuttaneet kaupunkia muinaisina aikoina. Kaupungista löytyy esimerkiksi mäen huipulla sijaitseva arabialainen Sohailin linna, joka on hyvin säilynyt vuosisatojen ajan ja josta avautuu upeat maisemat Fuengirolan ylle. Tänä päivänä linnaa käytetään usein erilaisten konserttien ja tapahtumien järjestämiseen. Fuengirolassa voit myös ihailla muinaisten roomalaisten kylpyjen raunioita sekä kaupungin kirkkoaukion upeaa kirkkoa ja kokea aukion rennon tunnelman. Monien nähtävyyksien lisäksi kaupungin viihtyisät ja hurmaavat kujat ja kadut tarjoavat itsessään paljon nähtävää ja ihanaa tunnelmaa. Fuengirolasta löytyy myös tietenkin ihania rantoja ja auringonpaistetta yllin kyllin. Paras tapa nauttia kaupungin monipuolisesta tarjonnasta on vuokrata yksityinen loma-asunto Fuengirolasta NOVASOLin kautta ja nauttia sen tuomasta omatoimisuudesta ja aidosta espanjalaisesta elämäntavasta.

Vuorkaa loma-asunto Fuengirolasta

Fuengirolan rannat

Monille lomailijoille ranta ja rantaelämä ovat olennaisia osia lomaa silloin, kun heillä on vuokrattuna loma-asunto Andalusian seudulta. Fuengirolan reissusi aikana kannattaakin tutustua kaupungin rantatarjontaan, sillä täällä ne ovat todella kauniita ja vierailemisen arvoisia. Kaupungin seitsemän ihanaa rantaa sijaitsevat seitsemän kilometriä pitkällä rannikolla nimeltä El Paseo Maritimo Rey de España. Rannoilta löytyy aina vilkasta elämää ja maisemia koristavat monien rantabaarien ja -ravintoloiden lisäksi ihanat palmupuut. Myös urheilu, kuten lenkkeily, pyöräily tai rullaluistelu on mahdollista ja viihtyisää rannikon promenadia pitkin. Loma-asunto Fuengirolasta mahdollistaa kätevän ja helpon pääsyn monille seuraavista rannoista:

  • Playa El Ejido – Marbellan suunnasta katsottuna tämä on ensimmäinen Fuengirolan rannoista. Tämän rannan erikoisuus ovat pitkin rantaa sijaitsevat värikkäät ja idylliset kalastusveneet.
  • Santa Amalia – Tämä ranta on yhteydessä Playa El Ejidon rantaan sillan välityksellä. 
  • Playa San Francisco – Tämä 300 metriä pitkä ranta on yksi Fuengirolan suosituimmista. Rannalta löytyvät monet oleelliset palvelut. Vilkkaimman sesongin aikana ranta saattaa olla melko täynnä, mutta muina aikoina täältäkin saa omaa rauhaa ja tilaa. 
  • Los Boliches – Kyseessä on kaikista suosituin ranta. Ranta vesineen ja palveluineen on saanut Sinisen Lipun merkinnän, mikä todistaa sen hyvää laatua. Täältä löytyy muun muassa aurinkotuoleja ja -varjoja, hiekassa kävelyä helpottavia puisia lankkuja, paljon aktiviteetteja lapsille sekä viihtyisä rantaravintola. 
  • Playa de Torreblanca – Tämä ranta sijaitsee Fuengirolan ja läheisen Benalmadenan rannikkokaupungin välissä. Täällä kilometrin pituisella rannalla on usein hyvin tilaa omalle rauhalle ja auringonotolle, sillä sijaintinsa vuoksi kyseessä ei ole vierailluin ranta. Täällä voit kokeilla purjelautailua, kajakkimelomista sekä vuokrata veneen. 
  • Playa Las Gaviotas – Tältä rannalta löytyy muun muassa hengenpelastajia, suihkuja, wc-tiloja sekä vuokrattavia rantatuoleja ja –varjoja. Monet läheiset kaupat myyvät kylmiä juomia ja naposteltavia ja rannan läheisistä ravintoloista saa ihania ruoka-annoksia, niin lounas-, kuin illallisaikaankin. 
Vuokraa loma-asunto Fuengirolasta

Mukavia nähtävyyksiä koko perheelle

Fuengirola on loistava paikka viettää Andalusian lomasi etenkin, jos matkustat lasten kanssa. Täältä löytyvien aktiviteettien kirjo on todella laaja ja tekemistä sekä kokemuksia löytyy jokaiseen makuun ja ikään. Eräs viihtyisä ja samalla käytännöllinen aktiviteetti ja nähtävyys on kaupungin punainen pieni juna, joka kiertää ympäri Fuengirolaa ja ohittaa monia kaupungin tärkeimpiä paikkoja. Kyseinen juna onkin loistava tapa tutkia ja ihastella Fuengirolaa ja etenkin lapsille juna-ajelu on aina hauskaa. Tähän junaan voit hypätä kyytiin milloin vain haluat ja myöskin pois voit lähteä millä pysäkillä tahansa. 

Fuengirolan joen lähistöltä löytyy viihtyisä minigolfrata. Täällä yhdeksän radan alueella voit viettää aikaa perheesi kanssa ja leikkimielisesti kilpailla siitä, kenet kruunataan päivän päätteeksi minigolfmestariksi. Kohteesta löytyy myös mukava ravintola, joten minigolffailun lomassa voitte nauttia virvokkeista ja herkullisesta ruuasta. Lisäksi lasten kanssa on aina mukava vierailla paikassa, jossa pääsee katselemaan erilaisia eläimiä. Fuengirolassa kannattaa käydä vierailemassa Bioparc Fuengirolassa, joka on vallan ihana eläinpuisto ja jossa on myös uhanalaisille eläimille luotu hyvät olosuhteet lisääntymiseen. Kyseinen eläinpuisto sijaitsee keskellä kaupunkia ja viileiden, puiden kätkössä olevien alueiden ansiosta tarjoaa sekä eläimilleen, että vierailijoilleen mahdollisuuden viilentyä kuumien päivien aikana. Heinä- ja elokuussa puisto on auki kello 23 asti illalla, joten sinun ei tarvitse vierailla siellä päivän kuumimpaan aikaan. 

Fuengirolasta kannattaa myös tehdä veneretki läheiseen Benalmadenasin satamaan. Matka veneellä kestää noin tunnin ja tarjoaa upeita merimaisemia sekä raikasta ja virkistävää merituulta. Jos onnea on matkassa, saatat matkalla nähdä myös delfiinin! Veneen pohjassa on lasi-ikkuna, jonka läpi voit ihailla altasi löytyvää meren elämää. Vuokraa loma-asunto Fuengirolasta ja kaupungin monipuolinen aktiviteetti- ja nähtävyystarjonta on aivan käsien kosketeltavissa.

Vuokraa loma-asunto Fuengirolasta

Vuokraa loma-asunto Fuengirolasta NOVASOLin kautta

Kun suunnittelet loma-asunnon vuokraamista Andalusian alueelta, Fuengirola on ehdottomasti varma valinta. Täältä löytyy tekemistä ja nähtävää koko perheelle ja lomasta tulee epäilemättä unohtumaton. NOVASOLin laajasta valikoimasta löydät varmasti sellaisen loma-asunnon, joka vastaa parhaiten toiveitasi ja vaatimuksiasi. Etsitkö upeaa luksuskotia omalla uima-altaalla, vai hillitympää ja kotoisampaa asuntoa? Entä haluatko merinäköalan tai vaikkapa tuoda lemmikkisi mukanasi? Kaikki tämä on mahdollista NOVASOLin laajan valikoiman ansiosta. Yksityinen loma-asunto Andalusiasta tarjoaa sinulle ja perheellesi parhaan mahdollisen perustan tutustua Fuengirolan nähtävyyksiin sekä aktiviteetteihin omatoimisesti ja itsenäisesti. Odotamme innolla, että pääsemme toivottamaan sinut tervetulleeksi Espanjan loma-asuntoosi!